Muslimit
Lähes neljännes maailman väkiluvusta on muslimeja, eikä suurin osa heistä ole koskaan tavannut yhtään Jeesuksen seuraajaa. Meidän painopisteemme on elää muslimien keskuudessa paikoissa, joissa kukaan ei ole aikaisemmin jakanut sanomaa Jeesuksesta.
Yhteisöt
Pyrkimyksemme on nähdä Jeesuksen muuttavan ihmisiä seurakunnissa, joita johdetaan paikallisten toimesta, ja jotka varustautuvat kasvamaan ja lisääntymään.
Tiimityö
Yhteisen näyn yhdistämät ihmiset voivat saada paljon enemmän aikaan kuin yksittäiset henkilöt. Tiimin jäsenet saavat keskinäistä tukea, ja heidän lahjansa täydentävät toisiaan. Tiimityö on kantanut eniten hedelmää lähetyskentillämme.
Innovaatio
Tiimeillä on vapaus – ydinarvojemme puitteissa – pyytää Jumalalta viisautta ja johdatusta juuri heidän nimenomaisissa olosuhteissaan.. Päätökset siis tehdään siellä missä työkin tehdään!
Kasvu
Me korostamme koulutuksen, mentoroinnin ja tilivelvollisuuden tärkeyttä, jotta nuoremmat ja kokemattomammat lähetit voivat hyötyä kokeneempien työntekijöiden käytännön asiantuntemuksesta, sekä kehittyä ja menestyä itsekin johtajina.
Armo
Me olemme yksimielisesti sitoutuneet elämään Raamatun totuuden pohjalta, mutta pyrimme olemaan armollisia toisiamme kohtaan monenlaisten oppikäsitysten kohdatessa. Lue uskontunnustuksemme.
Yhteistyökumppanuus
Me uskomme, että vastuu lähettämisestä on seurakunnilla, joten meistä on erittäin tärkeää tehdä yhteistyötä lähettiemme kotiseurakuntien kanssa.
Jotkut seurakunnat ovat jo saaneet näyn oman tiimin lähettämisestä palvelutyöhön muslimimaailmaan, ja me olemme innolla tukemassa heitä tämän suunnitelman toteuttamisessa.
Me olemme myös sitoutuneet tekemään yhteistyötä muiden lähetysjärjestöjen kanssa.
«Jos haeskelet yhteistyökumppania, joka varustaisi ja lähettäisi sinut ja seurakuntasi muslimimaailmaan, voit nyt lopettaa etsimisen. Frontiers on juuri se, mitä etsit.» (Paul Borthwick, kirjailija ja professori, Gordon Conwell Theological Seminary)
«Olen henkilökohtaisesti saanut tutustua Frontiersin lähettämiin työntekijöihin Etu-Aasiassa. Minuun on tehnyt vaikutuksen heidän kykynsä muodostaa merkityksellisiä ystävyyssuhteita, palvella uhrautuvasti hädänalaisia ja välittää vaikeissa olosuhteissa evankeliumia sanoin ja teoin kaikille uskonnollisesta ja etnisesta taustasta riippumatta.» (Hannu Sorsamo, toiminnanjohtaja, Wycliffe Raamatunkääntäjät ry)
Jumalan siunaus
Jumalan siunaus on ollut Frontiersin yllä siitä lähtien, kun se perustettiin 30 vuotta sitten. Sen tuloksena tiimimme ovat auttaneet monien muslimitaustaisten kristillisten yhteisöjen perustamisessa maissa, joissa aiemmin oli tuskin minkäänlaista evankeliumin julistustyötä.. Tätä nykyä meillä on noin 1250 lähettiä 250 tiimissä yli 50 maassa ympäri maailmaa.
Oppiminen
Olemme sitoutuneet oppimaan virheistämme sekä määrittelemään ja kannattamaan kenttätyössä hyviksi havaittuja käytäntöjä, mikä on ollut hyvin pitkälti edistyksemme salaisuus. Oppimistamme tehostaa järjestömme monikulttuurisuus, ja meillä onkin 30 kansallista lähetystoimistoa ympäri maailmaa.
Frontiersin Uskontunnustus
World Evangelical Alliancen (WEA) uskontunnustus kuvastaa Frontiersin kansainvälisen yhteisön monimuotoista luonnetta:
Me uskomme:
-Pyhään Raamattuun, Jumalan Sanaan, joka on Pyhän Hengen innoittama, erehtymätön, täysin luotettava ja ylin auktoriteetti kaikissa uskoon ja elämään liittyvissä asioissa;
-Yhteen iankaikkiseen kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen;
-Herraamme Jeesukseen Kristukseen, lihaantulleeseen Jumalaan, Hänen neitseestäsyntymiseensä, Hänen synnittömään elämäänsä, Hänen jumalallisiin ihmeisiinsä, Hänen uhrikuolemaansa syntien sovitukseksi, Hänen ruumiinsa ylösnousemukseen, Hänen taivaaseenastumiseensa, Hänen työhönsä välittäjänä Jumalan ja ihmisten välillä ja Hänen henkilökohtaiseen paluuseensa voimassa ja kunniassa;
-Hukkuvien ja syntisten ihmisten pelastukseen Jeesuksen vuodattaman veren kautta, uskosta ilman tekoja ja Pyhän Hengen muuttavan voiman vaikutuksesta;
-Pyhään Henkeen, joka läsnäolollaan varustaa uskovan pyhään elämään, todistamaan Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta ja palvelemaan Häntä;
-Kaikkien tosiuskovien Hengen yhteyteen, Seurakuntaan, Kristuksen Ruumiiseen;
-Sekä pelastettujen että kadotettujen nousemiseen kuolleista; pelastetut uuteen elämään, kadotetut tuomion ylösnousemukseen.
Meistä olisi mukava pitää yhteyttä
Klikkaamalla tästä voit tilata uutiskirjeemme
Frontiers, Postbox 5134, 9284 Tromsø, Norja Puh: +47 406 24 515 Sähköposti: info@frontiers.fi Tietosuojakäytäntö
Rekisteröity yhdistys nro. NO-988 301 388
© Frontiers 2024