fbpx

Mary Ellen 15.6.2020

Maaliskuun puolivälistä alkaen meidän – niin kuin monien muidenkin ihmisten ympäri maailmaa – matkailuyrityssuunnitelmamme alkoivat mennä päin mäntyä. Jokainen päivä toi tullessaan uusia peruuntuneita tapahtumia ja matkoja. Me ja työntekijämme olimme valmistautuneet ottamaan vastaan tuhansia matkailijoita, jotka olivat varanneet paikan kevään kiertomatkoille ja tapahtumiin, mutta nyt jouduimme vastakkain sen todellisuuden kanssa, että kaikki nämä tuhannet ihmiset joutuivat peruuttamaan matkansa.

Mieheni Danny ja minä olemme asuneet Turkissa 20 vuotta. Muutaman ensimmäisen vuoden aikana Dannylla oli yksi jos toinenkin työpaikka. Viidenteen vuoteemme mennessä aloimme olla vakuuttuneita siitä, että paras keino jäädä maahan, siunata turkkilaisia ja elää ilosanomaa todeksi olisi työpaikkojen luominen paikallisille. Niinpä ostimme matkailualan yrityksen, jonka pyörittämiseen olemme investoineet koko omaisuutemme. Olemme sen jälkeen kohdanneet useita taloudellisia ahdinkoja ja selvinneet niistä. Kunnes COVID-19 iski.

Olimme ennakoineet vuodesta 2020 tulevan yrityksemme historian parhaan tilivuoden, ja meillä oli suunnitelmissa palkata lisää työntekijöitä ja kouluttaa nykyistä henkilöstöä esimiestehtäviin. Sen sijaan kaikki 11 työntekijäämme joutuivat tekemään töitä kotoa ja käsittelemään satoja maksujen palautuksia, samalla kun taustalla kyti pelko siitä, ettei kenelläkään olisi enää työpaikkaa seuraavaan palkkapäivään mennessä. Pandemiasta johtuvan poikkeustilan jatkuttua useamman viikon ajan tämä ajatus tuotti meille jatkuvasti todellista tuskaa johtaessamme näitä hienoja ihmisiä firmassamme, jossa suoraselkäisyys, optimismi ja ihmisten kunnioitus ovat ydinarvoja. Tällaisina aikoina nämä arvot saavat syvemmän merkityksen.

Sinä päivänä, jona suljimme toimiston ja siirryimme etätöihin, muistutimme työntekijöitämme: ”Tämä firma kuuluu Jumalalle, joten aiomme edelleen luottaa siihen, että hän pitää teistä hyvää huolta ja antaa meille kaikille keinoja selviytyä tästä viimeisimmästä matkailualan romahduksesta.” Itkimme ja nauroimme yhdessä työtiimin kanssa muistellessamme yhteisiä työvuosiamme rauhattomalla kotiseudullamme. Mutta kun tuli hyvästien aika, tavanomaisten halausten ja poskisuudelmien sijaan jouduimme vain vilkuttamaan toisillemme turvavälejä noudattaaksemme.

Olimme tehneet kovasti töitä yli vuoden ajan kiertomatkojen ja tapahtumien järjestämiseksi, ja kiistämätön totuus on, että oli turhauttavaa nähdä kaiken tämän työn valuvan hukkaan muutamassa viikossa. Oliko kaikki se vaiva ihan turhaa?, me pohdiskelimme. Kuitenkin siirtyessämme pitämään työntekijöihimme yhteyttä Zoomin kautta meillä on ollut hienoja tilaisuuksia kertoa heille, mitä Jeesus on sanonut, ja kuinka hänen sanansa sopivat myös meidän firmamme nykyiseen tilanteeseen.

Eräs ystävämme oli muistuttanut meitä kertomuksesta Mariasta, joka voiteli Jeesuksen jalat nardusöljyllä (Joh. 12:1-8). Millaista tuhlausta! oli opetuslapsien reaktio. Mutta Jeesus nuhteli heitä. Kerroin tämän tarinan itkien yhdessä nettipalaverissamme ja totesin: ”Teidän työnne ei ole mennyt hukkaan, vaan Jumala näkee sen osoituksena teidän rakkaudestanne häntä kohtaan. Hän tiesi alun alkaen, että suunnittelemamme tapahtumat tultaisiin perumaan. Mutta silti hän pyysi meitä tekemään kaiken sen työn. Se oli siis kuin nardusöljyä, jolla voideltiin hänen jalkansa sen sijaan, että sillä oltaisiin ostettu ruokaa.” Rehellisyyden nimissä minun itseni tarvitsi sisäistää tämä totuus enemmän kuin muiden.

Seuraavan viikon palaverissa ilmoitimme henkilökunnalle, että meillä on varaa maksaa palkat kuluvalta kuukaudelta, mutta siitä eteenpäin meillä ei ollut hajuakaan, mitä tulevaisuus toisi tullessaan. Danny kertoi heille: ”Jumala on muistuttanut minua siitä päivästä, kun Jeesus otti muutaman leivän ja kalan, kiitti niistä ja monenkertaisti ne ruokkiakseen tuhansia ihmisiä. Nyt kun me harkitsemme vaikeita päätöksiä, joita meidän pitää tehdä pitääksemme firman pystyssä tulevan vuoden aikana, Jumala pyytää meitä alkajaisiksi ottamaan sen, mitä hän on antanut, kiittämään siitä ja jakamaan siitä muille.”

Monet työntekijöistämme alkoivat kertoa, kuinka heidän ystäviensä kokemukset olivat radikaalisti erilaisia, koska monet turkkilaiset hotellit olivat alkaneet mennä kiinni ja irtisanoa työntekijöitään ilman palkkaa. Tämä johti meidät spontaaniin hetkeen, jossa jokainen työtiimiimme kuuluva mainitsi jotain, mistä he olivat kiitollisia. Danny kertoi kaikille: ”Kun Jeesus ruokki ne 5000 ihmistä, ruoantähteitä jäi 12 korillista.”

Kirjanpitäjämme piti kovasti tästä tarinan kohdasta ja sanoi: ”Minäpä pistän tämän mieleen ja seuraan, kuinka Jumala mahdollisesti antaa meille tulevina aikoina 12 enemmän kaikkea sitä, mitä me tarvitsemme!”

On aina mielenkiintoista katsella, kuinka ihmiset reagoivat tarinoihin Jeesuksesta, vaikka he eivät itse häntä seuraisikaan. He saivat myös nähdä tosielämän esimerkkejä hänen seuraamisestaan päivittäin työpaikallamme. Ei ainoastaan niiden tekojemme tai sanojemme kautta, jotka olivat hyviä esimerkkejä Jeesuksesta, vaan ehkä vielä voimallisemmin niinä hetkinä, kun tuotimme heille pettymyksen tai loukkasimme heitä ja sitten pyysimme anteeksi, ilmaisten samalla omaa tarvettamme Jumalan vaikuttamalle muutokselle ja paranemiselle. Ja kaiken tämän kautta hekin ovat alkaneet muuttua.

Jo ennen tätä pandemiaa olimme nähneet turkkilaisten kärsivän todellisia vastoinkäymisiä ja halunneet tuoda toivoa ja tarkoitusta tilanteen keskelle ja jopa ottaa osaa heidän kärsimyksiinsä. Kaikista yrityksistä alentaa itsemme huolimatta me olimme silti edelleen heidän todellisuutensa yläpuolella, ja he tiesivät sen.

Mutta nyt yrityksemme kärsii valtavia tappioita (juuri kun se oli vihdoin päässyt taas jaloilleen edellisen romahduksen jälkeen, joka matkailualalla tapahtui joitakin vuosia sitten) ja joudumme sydäntä särkien antamaan lopputilin puolelle työntekijöistämme, alentamaan loppujen palkkoja ja kokemaan suuria henkilökohtaisia taloudellisia menetyksiä.

Kun olen murehtinut kaikkea tätä ja toivonut, ettei näin olisi käynyt, olen ollut myös tietoinen siitä, että jos me aiomme elää täällä evankeliumin ruumiillistumina, tämä on ainoa keino sen saavuttamiseksi. En halua joutua teeskentelemään, että ymmärrän naapuriemme taloudellista ahdinkoaan, vaan haluan jakaa tämän kokemuksen heidän kanssaan. En halua olla turvassa ahdistukselta ja viettää aikaani miettien, millaisia leivonnaisia ja raamatunjakeita voisin antaa kärsiville naapureilleni.

Nykytilanne muistuttaa meitä siitä, miksi haluamme työmme olevan liiketoimintaa, joka vaikuttaa muutosta yhteisössämme. Me emme lähteneet yritystoimintaan vain saadaksemme kätevämmän vastauksen, jos joku kysyy työstämme, tai helpottaaksemme viisumin saantia. Me lähdimme tähän, jotta voimme surra vilpittömämmin, rakastaa syvemmin ja elää aidommin naapureidemme keskuudessa. Me haluamme kokea Jeesuksen läsnäoloa entistä voimakkaammin tässä kivuliaassa epävarmuudessa, taloudellisissa romahduksissa ja vaikeissa päätöksissä, jotka ovat edessämme tänä vuonna. Rukouksemme on, että Jeesus loistaisi meidän kauttamme näissä tilanteissa ja huolehtisi ihmisistä meidän kauttamme, kun elämme köyhempinä mutta rikkaampina heidän keskellään.