Tervehdys teille kaikille Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. Viides vuotemme kentällä on alkamassa ja nautimme edelleen meitä ympäröivän beduiiniyhteisön suosiota etsiessämme Jumalaa yhdessä heidän kanssaan.
On aika harvinaista, että minun tarvitsee tehdä aloite puhuaksemme hengellisistä asioista, koska ystävilläni on usein jotain jaettavaa kulttuuristaan, uskostaan tai elämäntilanteestaan. Kunhan olen hyvä kuuntelija, heidän omat sanansa ja tarinansa yleensä johdattavat minut jakamaan jotain Jumalan Valtakunnasta heille. Perjantait ovat aina kivoja päiviä, koska miehet ja naiset yleensä kokoontuvat erikseen jonkun kotiin sen jälkeen, kun Imaami on saarnannut ja pitänyt rukoukset moskeijassa. Yritän ottaa selvää, missä ihmiset kokoontuvat ja toivon saavani kutsun. Kun perheet viettävät aikaa yhdessä perjantairukousten jälkeen, koolla on yleensä vähintään 10 miestä ja 10 naista. Se on hyvä tilaisuus kertoa tarinoita ja rakentaa ystävyyssuhteita.
Jonkin aikaa sitten Anna ja minä kävimme kylässä Gadielin, Fatiman ja heidän kolmen lapsensa luona. Anna oli aiemmin kertonut Fatimalle omistamastaan elokuvasta nimeltä Maria Magdaleena, joka kertoo Jeesuksen elämästä naisen perspektiivistä. Juuri tänä päivänä, kun olimme syöneet herkullisen aterian (grillattua kanaa, riisiä ja vihanneksia), Anna, Fatima ja lapset vetäytyivät erilliseen huoneeseen katsomaan elokuvaa.
Gadiel ja minä istuimme eri huoneessa katselimme valokuvia wadeista ja vuorista ja kuuntelimme beduiinimusiikkia ja beduiinitarinankerrontaa Youtubesta. Kun olimme kuunnelleet yhden Gadielin lempitarinoista, minä ehdotin, että kuuntelisimme seuraavaksi Jeesuksen opetusta. Päätin soittaa puhelimelleni tallennetun äänitteen Matteuksen viidennestä luvusta, ja niinpä kuuntelimme sen yhdessä. Pysäytin äänitteen aina välillä ja me keskustelimme ajatuksista, joita se herätti. Huomasimme olevamme yhtä mieltä monista asioista. Mutta kun pääsimme kohtaan, jossa puhuttiin toisen posken kääntämisestä, Gadielin oli vaikea ymmärtää sitä, koska se oli ristiriidassa Koraanin opetusten kanssa. Koraani nimittäin opettaa ”silmä silmästä ja hammas hampaasta” -ideologiaa. Kerroin ystävälleni, että kun Mooses otti vastaan kymmenen käskyä, yksi käskyistä oli ”älä tapa”.
Kun palasimme kotiin myöhemmin samana iltana, tajusin, että olin yrittänyt saada Gadielia ymmärtämään, mitä Jumala halusi sanoa synnin ja syyllisyyden näkökulmasta, kun taas hän tulkitsi kirjoituksia häpeän ja kunnian näkökulmasta. Toisin sanoen, jos Jumala odotti meidän aina kääntävän toisen posken, kuinka kunnia voitaisiin palauttaa häpeää tuottavan teon jälkeen?
Kysyin Annalta samana iltana kuinka elokuvan katsominen Fatiman kanssa oli sujunut. Anna kertoi, että Fatima oli rakastanut elokuvaa ja kertonut Annalle, että hänen lempikohtansa oli kun Jeesus auttoi aviorikoksen tehnyttä naista, jonka miehet halusivat kivittää. Tämä oli mahtava esimerkki siitä, kuinka Jeesus palautti kunnian naiselle, joka oli joutunut häpeään. Fatima kertoi minulle myöhemmin, kun kysyin, mitä hän oli pitänyt elokuvasta, että se sai hänet tuntemaan olonsa valtavan hyväksi. Hän sanoi muistavansa kaiken näkemänsä ja painavansa sen mieleensä. Hän kysyi Annalta, olisiko tällä muita elokuvia Jeesuksesta, joita he voisivat katsoa yhdessä.
Lähi-idän ja Islamin kulttuureissa naisia pidetään kunnian kantajina. Viimeisen kuukauden aikana olemme tavanneet monia naisia, jotka elävät häpeän tunteen kanssa. Tapasimme sokean naisen, jonka kanssa kukaan ei todennäköisesti koskaan halua mennä naimisiin, eronneen naisen ja vaimon, joka ei pysty saamaan lapsia. Kaikki nämä esimerkit ovat Jumalalle tilaisuuksia puhua meidän kauttamme rakkauden ja totuuden sanoja siitä, kuinka Isä näkee heidät, ja kuinka Jeesus on heidän kunniansa palauttaja, niin kuin Noomin menetetty kunnia palautettiin lunastajan toimesta Ruutin kirjassa. Rukoilethan heidän ja heidänlaistensa naisten puolesta, joita Jumala johdattaa luoksemme.
Kulttuurin ymmärtämisellä on perustavaa laatua oleva merkitys opetuslapseuttamisessa. Tiimimme aikoo keskittyä tulevien viikkojen suunnittelupalavereissa pohtimaan, kuinka tehdä opetuslapsia kunnia- ja häpeäkulttuureissa. Länsimaissa meillä on tapana lukea ja jakaa Sanaa syyllisyyden ja synnin näkökulmasta häpeän ja kunnian sijaan. Me kerromme ihmisille, että olemme kaikki syyllisiä syntiin ja että jos tunnustamme syntimme, Jumala antaa ne meille anteeksi. Näin me toimimme myös konfliktitilanteissa länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos teemme väärin, meidän odotetaan pyytävän anteeksi, ja anteeksipyyntömme on merkki katuvaisuudestamme ja halusta tehdä oikein tulevaisuudessa.
Lähi-idästä kotoisin olevalle ihmiselle taas pelkkä anteeksipyyntö ei tarkoita, että kaikki on kunnossa. Tämä johtuu siitä, että Lähi-idän ihmisille tässä ei ole kysymys syyllisyydestä eroon pääsemisestä vaan siitä, että he pääsevät eroon häpeästä ja heidän kunniansa palautetaan. Tämä viittaa enemmänkin ihmissuhteiden ja liittojen palauttamiseen ennalleen kuin oikeudenmukaisuuden toteuttamiseen. Siispä, jos minulla olisi erimielisyyksiä ystäväni kanssa, joka oli satuttanut minua, en sanoisi pelkästään ”annan sinulle anteeksi” vaan kutsuisin hänet aterialle osoittaakseni hänelle kunnioitusta. Tämä ateria osoittaisi, että haluan ystävyytemme jatkuvan, ja että kunnia on taas palautettu. Samalla tavalla, jos minä satuttaisin jotakuta ja haluaisin pyytää anteeksi, ateria olisi todennäköisesti parempi kuin mitkään anteeksipyynnöt. On mielenkiintoista, kuinka monta kertaa Jeesus aterioi syntisten kanssa, niin kuin esimerkiksi Sakkeuksen kodissa.
Toinen tapa osoittaa, että kunnia on palautettu, on antaa kyseiselle ihmiselle lahja. Raamattu on itse asiassa täynnä esimerkkejä siitä, kuinka Jumala ottaa pois ihmisten häpeän palauttamalla heidän kunniansa. Mietipä vaikka tuhlaajapojan paluuta: hänen isänsä ei maininnut sanallakaan poikansa syntiä tai syyllisyyttä, vaan sen sijaan antoi hänelle lahjoja ja järjesti hänelle juhlat palauttaakseen hänen kunniansa.
Voisin kirjoittaa tästä vaikka kuinka paljon, mutta etten kuulostaisi liiian saarnaavalta, jaan enää yhden näkökulman asiaan liittyen. Länsimaissa me olemme individualistisia, ja siksi synnin ja syyllisyyden näkökulmasta katsottuna meille riittää, että tunnustamme syntimme yksilöinä Jumalan edessä saadaksemme ne anteeksi Kristuksessa. Kunnia- ja häpeäkulttuureissa häpeä koskettaa koko perhettä ja laajempaa yhteisöä. Esimerkkeinä tästä ovat mm. aviorikoksen tehnyt nainen, jonka miehet halusivat kivittää ja sillä tavoin häpäistä hänet julkisesti, ja Job, joka ei niinkään pohdiskele syntiä ja syyllisyyttä vaan lähinnä häpeän tunnetta ja kunnian menetystä. Jobin kirjassa luvussa 19 Job sanoo ”Veljeni hän on karkottanut luotani kauas, tuttavani ovat minusta peräti vieraantuneet.” ja jatkaa ”Läheiseni ovat minut jättäneet, uskottuni ovat minut unohtaneet.” Ei ole sattumaa, että kun Jeesus naulittiin ristille, hän kuoli tavalla, jota niinä aikoina pidettiin kaikkein häpeällisimpänä, tai että häntä ruoskittiin, halveksittiin ja hänet tapettiin ja häpäistiin julkisesti, että meidän kunniamme voitaisiin palauttaa.
Kun opetuslapseutamme ihmisiä Lähi-idässä ja teemme työtä sieltä kotoisin olevien ihmisten parissa länsimaissa, on todella tärkeää ymmärtää, mitä he ajattelevat asioista kulttuurinsa pohjalta, jotta voimme kommunikoida selkeästi ja kunnioittavasti lukiessamme Jumalan Sanaa yhdessä. Olemme tiiminä harjoitelleet tätä, ja se on muuttanut meidän suhtautumistamme ystäviimme, mutta ennen kaikkea se muuttaa meitä itseämme. Paikallisen taiteilijan maalaama taulu kuvaa tätä hyvin. Meidän tarvitsee tulkita maailmaa heidän silmillään katsottuna. Vapauttakoon Jumala meidän ystävämme häpeästä ja palauttakoon heidät kunniaan Kristuksessa.
– Tiiminjohtaja Lähi-idässä –