Vuodesta 2011 lähtien uutiset Syyriasta ovat olleet todella masentavia. Näiden viimeisen seitsemän vuoden aikana syyrialaiset ovat joutuneet kohtaamaan käsittämättömiä kärsimyksiä. Pelkästään vuodesta 2013 lähtien yli 250.000 ihmistä on menettänyt henkensä. Arvioidaan, että Syyrian noin 21 miljoonasta kansalaisesta yli 12 miljoonan on ollut pakko lähteä pakoon maan virallisten sotavoimien, kapinallisten ja ISIS-joukkojen välisten sotatoimien takia (helmikuu 2018). Yli 5,5 miljoonaa, joista suurin osa naisia ja lapsia, on paennut maasta. Naapurimaat Libanon, Jordania ja Turkki ovat isäntämaita suurimmalle osalle näistä, ja vain 10% pakolaisista on päätynyt Eurooppaan.

Tässä katastrofaalisessa tilanteessa, jossa hyvin pitkälti koko maan infrastruktuuri on hajonnut, ja lähes 60% kansalaisista on joutunut pakenemaan tuhoutuneista kodeistaan, lapset ovat niitä, jotka kärsivät kaikkein eniten. Ehkä yksi suurimmista ongelmista on se, että yli 2 miljoonaa syyrialaista lasta on ilman mahdollisuutta koulunkäyntiin!

Ja kaiken tämän tarpeettoman kärsimyksen keskellä syyrialaiset etsivät jotain, joka antaisi tarkoituksen sekä elämälle että kuolemalle. Suurin osa kokee Islamin tuottaneen heille pettymyksen. Moni syyrialainen pakolainen Lähi-idässä ja Euroopassa ottaa nyt yhteyttä kristittyihin ja kirkkoihin saadakseen lisää tietoa Raamatusta. Ja monet ottavat Jeesuksen vastaan Herrana, vapahtajana ja ystävänä.

Project Hope  on saanut nimensä koululta, jota se kannattaa. Hope School on perustettu paikallisten arabikristittyjen ja kansainvälisten kristillisten avustustyötekijöiden yhteistyönä Lähi-idässä alueelle, jossa asuu syyrialaisia pakolaisperheitä. 150 syyrialaista pakolaislasta käy koulua Hope Schoolissa, ja heille opetetetaan avainaineita, kuten arabiaa, matematiikkaa ja englantia. Toista koulua ollaan perustamassa. Paikalliset kristityt lähialueen seurakunnista toimivat opettajina, ja oppilaiden perheiden parissa tehdään tärkeää ja perusteellista hoitotyötä. Syyslukukauden loppupuolella Hope School sai oman leikkipuiston sekä lasten että aikuisten suureksi iloksi!

Ilman Hope Schoolia näillä 150 syyrialaisella pakolaislapsella ei olisi ollut mahdollisuutta koulunkäyntiin! Suurimmalle osalle alueen pakolaisista koulunkäyntiä ei tarjota, ja tarve on suuri. Ilman koulunkäyntiä lapsuusvuosina on vaikea ajatella opiskelua myöhemmällä iällä.

Hienointa Project Hopessa on, että se myös vastaa sekä lasten että heidän perheidensä hengellisiin tarpeisiin. Monet vanhemmista ja jotkut lapsista ovat tulleet uskoon, ja heitä autetaan kasvamaan Jeesuksen seuraajina olemalla heihin yhteydessä. Voisiko olla parempaa humanitääristä projektia?! Project Hope on strategisten projektien huippuluokkaa, mitä syyrialaisten pakolaisten auttamiseen tulee.

Frontiers Norden on tukenut tätä projektia vuoden 2016 lokakuusta lähtien, ja toiveissamme on löytää uusia mahdollisuuksia tukea rahallisesti ja esirukouksin joitakin Jumalan valtakunnan heikoimmista ja pienimmistä, Syyrian pakolaislapsia Lähi-idässä.