fbpx

Ei mitään menetettävää, osa 1

7 helmi 2018 | 0 Kommenttia

Niiden kymmenen vuoden aikana, jotka olen asunut Lähi-idässä, olen havainnut, että rohkeuden puute on alituinen ongelma vastauskoontulleiden keskuudessa. Voimme opettaa heitä loputtomiin olemaan rohkeita ja kertomaan muille uskostaan Jumalaan, mutta ilman Pyhän Hengen rohkaisevaa vaikutusta heissä he tulevat aina olemaan pelkonsa vankeja.

Olen ollut todistamassa kahta erillistä tapausta, joissa Jumala antoi uusille uskoville valtavan rohkeuden – kerran tekemällä ihmeen ja kerran jättämällä ihmeen tekemättä.

Vuonna 2005 Matteuksen veli Tuomas alkoi seurata Jeesusta. Tiimimme ei ollut vielä kuullut Disciple Making Movements1 -toimintamallista eikä Discovery Bible Study2 -opetusohjelmasta , mutta Tuomas sai perehdyttävää raamattuopetusta yhdeltä tiimimme jäsenistä.

Matteus alkoi tutkia Raamattua Tuomaksen kanssa vuonna 2007, mutta ei sitoutunut tekemään sitä säännöllisesti. Hän oli kahden vaiheilla neljän vuoden ajan ja tarkkaili samalla veljeään, kunnes vuonna 2011 hän alkoi tutkia Raamattua säännöllisesti. Puoli vuotta myöhemmin hän otti vastaan totuuden Jeesuksesta. Mutta huomasimme pian, että vaikka Matteus todella hyväksyi ja uskoi evankeliumin järjen tasolla, henkilökohtaisen jumalasuhteen muuttava voima ei ollut vielä saanut jalansijaa hänen sydämessään, eikä hän ollut halukas todistamaan muille uskostaan Jeesukseen.

Siispä vuonna 2012 vaihdoimme painopistettä Raamatun opiskelussa. Keskityimme tutkimaan, mitä Jumalan Sana sanoi aiheista, joissa Matteuksella oli tiedonpuutetta. Tutkimme Kirjoituksia, joista kävi ilmi, että Jeesuksen seuraajilla ei ole pelkästään älyllistä ymmärrystä totuudesta, vaan he myös kuuntelevat Jumalaa. Noin kuuden kuukauden ajan pohdiskelimme jaetta ”Minun lampaani kuulevat minun ääneni” (Joh.10:27). Meidän yhteisömme harjoitti kuuntelevaa rukousta, ja me haastoimme oppilaita viettämään aikaa Jumalan kanssa kokoontumistemme välissä kuuntelemalla ja olemalla hiljaa. Sitten seuraavassa tapaamisessa heidän oli tarkoitus jakaa koko ryhmälle, mitä he kokivat Jumalan puhuneen heille. Tämäntyyppinen hengellinen käytäntö erosi täysin heidän rukouskokemuksistaan Islamissa, eikä kukaan heistä ollut kovin innostunut tästä kummallisesta ideasta!

Kukaan heistä ei myöskään kuullut Jumalan ääntä. Viikkojen ajan kysyessämme heiltä, mitä he kokivat Jumalan sanoneen heille, koko tapaaminen lässähti siihen. Annoimme katseen kiertää huoneessa tyhjästä ilmeestä toiseen. Kukaan ei hiiskahtanutkaan.

Sitten yhdellä viikolla eräs ryhmäläisistä rohkaistui murtamaan hiljaisuuden: ”Minusta tuntuu, että Jumala haluaa minun muuttavan Yhdysvaltoihin,” hän kertoi meille.

”Jos tämä todella on Jumalasta, hän tulee vahvistamaan sen ja avaamaan ovet sinulle.” Vastauksessamme oli turhautumisen sävyä. Emme halunneet täysin tyrmätä heitä, mutta muutaman kerran yritimme siirtyä seuraavaan aiheeseen nopeasti, jos ei oikein näyttänyt siltä, että Jumala todella oli puhunut.

Tämän vaiheen aikana Matteus istui kerran puistossa omissa oloissaan ja luki Raamattua. Joukko poliiseja huomasi, mitä hän lueskeli ja alkoi ahdistella häntä, pilkaten sekä häntä että Raamattua. Sitten he pidättivät Matteuksen ja veivät hänet putkaan. Vaikka he eivät syyttäneetkään häntä mistään rikoksesta, he pakottivat hänet viettämään yön putkassa ihan vain pelotellaakseen häntä.

Sinä yönä Jumala puhui Matteukselle selkeästi ensimmäistä kertaa. Yöllä nukkuessaan hän näki unta, että Jeesus lähestyi häntä, kietoi käsivartensa hänen ympärilleen ja laittoi viltin hänen päälleen.

Kun hän heräsi aamulla, hän löysi päältään viltin, jota hänellä ei ollut ollut nukkumaan mennessään. Se oli se sama viltti, jonka Jeesus oli laittanut hänen päälleen unessa.

Matteus oli järkyttynyt eikä hän ei ollut ainoa. Vartijat huomasivat viltin ja tiesivät, ettei Matteuksella ollut sitä selliin mennessään. He säikähtyivät niin pahanpäiväisesti, että eivät ainoastaan päästäneet häntä vapaaksi vaan suorastaan heittivät hänet välittömästi ovesta ulos!

Seuraavan yön jälkeen Matteuksesta tuntui, että Jumala oli taas puhunut hänelle unessa ja kehottanut häntä todistamaan uskostaan niille kahdelle työkaverille, jotka hän näkisi ensimmäisenä aamulla. Hän työskenteli vartijana ja saapuessaan työpaikalle hän näki kaksi muuta vartijaa. Kuuliaisena sille, mitä oli yöllä kuullut, hän kertoi heille Jeesuksesta ensimmäistä kertaa. Nämä kaksi vartijaa uskoivat häntä heti, ja heidän välilleen syntyi opetuslapseussuhde.

Jeesuksen täydellinen rakkaus oli karkottanut Matteuksen pelon. Ollessaan vankisellissä hän tajusi, ettei hänellä ollut mitään menetettävää. Tapahtui mitä hyvänsä Jeesus tulisi olemaan hänen kanssaan. Matteus koki nyt syvää ja läheistä yhteyttä suhteessaan Jeesukseen.

Tämän kokemuksen seurauksena Matteus alkoi todistaa Jeesuksesta rohkeasti ja perusti seitsemän DBS-ryhmää. Lähes 40 miestä ja naista tuli uskoon näiden ryhmien kautta vuoden sisällä. Ja kaikki vain siksi, että Matteuksen kohtaaminen Jeesuksen kanssa oli osoittanut hänelle, ettei hänellä ollut mitään menetettävää.

1 Disciple Making Movements (DMM) on Frontiersin lähettien suosima toimintamalli, jossa uusien seurakuntien perustajia opetuslapseutetaan, varustetaan ja valmennetaan etsimällä Jumalan tahtoa Raamatusta ryhmissä. DMM:ssä keskeisellä sijalla ovat välitön henkilökohtainen kuuliaisuus ja raamattua tutkivien ryhmien monistuminen strategisen rukouksen ja suunnittelun tukemana.

2 Discovery Bible Study (DBS) on DMM-toimintamallin selkäranka. DBS-ryhmät kokoontuvat säännöllisesti lukemaan raamatunkertomuksia aikajärjestyksessä ja ovat kuuliaisia sille, mitä Pyhä Henki kirjoituksista tuo esiin. Yksi ryhmän jäsenistä saa valmennusta DMM-ammattilaiselta ja vetää ryhmän tapaamiset.

Write blog here..