Mahmoudin tarina – Osa 2
Vuonna 2009 paikalliset poliittiset ryhmittymät kutsuivat Mahmoudin puhumaan kolmipäiväisen Gazan sodan vastaisen mielenosoituksen aikana. He halusivat hänen vastustavan Länsimaita puheessaan. Tapahtuma oli luonteeltaan vihamielinen, ja sen tarkoituksena oli antaa ihmisille mahdollisuus osoittaa turhautumistaan ja nostattaa lisää vihaa toinen toisissaan tilannetta kohtaan.
”Veljet,” hän kirjoitti meille tekstiviestissään, ”minut on kutsuttu puhumaan tässä mielenosoituksessa. Luulen, että siellä tulee olemaan noin 200-300 ihmistä. Koen, että Pyhä Henki haluaa minun vievän erilaista sanomaa sinne .
Kun hän sitten seisoi noiden ihmisten edessä, hän kertoi heille, kuinka oli päätynyt seuraamaan Jeesusta ja millaisen muutoksen hän oli käynyt läpi sen seurauksena. ”Olen oppinut antamaan vihollisilleni anteeksi, ja niin voitte tekin. Teidän pitäisi jopa rukoilla vihollistenne puolesta, jotta voitte vaihtaa vihan anteeksiantoon ja verenvuodatuksen rakkauteen.”
Hänen puheensa pöyristytti monia mielenosoittajia: ”Miten voit käskeä meitä rukoilemaan heidän puolestaan?!”
Mutta kun hän oli lähdössä pois, kuusi sheikkiä lähestyi häntä. Kaksi heistä oli veljeksiä, ja he ilmoittivat olevansa sheikkejä paikallisissa moskeijoissa. Veljekset Sheikki Mustapha ja Sheikki Abdallah sanoivat hänelle, ”Me haluaisimme jutella kanssasi siitä, mistä puhuit.”
Mahmoud ei voinut olla varma heidän motiiveistaan, mutta toivotti heidät tervetulleeksi vierailulle kotiinsa. ”Voisitteko jatkaa rukoustaistelua,” hän pyysi meiltä tekstiviestissä. ”En tiedä, ovatko he kiinnostuneita vai loukkaantuneita, mutta useampi paikallinen muslimijohtaja haluaa tavata kanssani keskustellakseen siitä, mitä sanoin.”
Muutamaa päivää myöhemmin he tulivat hänen kotiinsa. Kun he olivat puhelleet pitkän aikaa, eräs sheikeistä kertoi Mahmoudille, ”Tämä asia kiehtoo meitä. Olemme samaa mieltä kanssasi. Emme halua vaalia vihaa yhteisössämme, vaan haluamme samaa kuin sinä.”
”Jos olette halukkaita,” Mahmoud ehdotti heille, ”voisimme tutkia Injiliä yhdessä, ja minä voin näyttää teille, mistä opin tämän, ja mistä te voitte löytää tällaista viisautta.”
Sheikit alkoivat tutkia Luukkaan evankeliumia Mahmoudin kanssa lukemalla luvun kerrallaan ja etsimällä vastauksia yksinkertaisiin perehdyttäviin kysymyksiin, kuten: ”Mitä tämä toteamus tarkoittaa?” ”Mitä luulet, miksi Jeesus teki noin?”
Mahmoud oli lukenut noin puolet Luukkaasta heidän kanssaan, kun he seuraavassa tapaamisessa kertoivat hänelle: ”Emme malttaneet odottaa ja jatkaa tutkimista nykyisellä tahdilla. Olemme lukeneet Luukkaan evankeliumin loppuun asti. Me uskomme kaiken, mitä se sanoo Jeesuksesta. Haluamme seurata häntä niin kuin sinäkin.”
He olivat tulleet kosketuksiin Jeesuksen kanssa ensimmäistä kertaa elämässään, ja hän kiehtoi heitä. Hän oli voittanut heidät puolelleen. Mahmoud kertoi heille kokemastaan elämänmuutoksesta, ja niiden 12 viikon aikana, jona he olivat lukeneet Luukkaan evankeliumin 12 ensimmäistä lukua, he olivat nähneet todisteita siitä, että Mahmoud todella oli erilainen kuin muut yhteisön jäsenet. Heillä oli suuri kaipaus kokea samanlainen muutos.
Muutamat muutkin olivat aikaisemmin tutkineet Raamattua kahden kesken joko meidän tai Mahmoudin kanssa, mutta vain yksi raamattupiiri kokoontui viikottain tässä vaiheessa. ”Me haluaisimme olla johtamassa raamattupiiriä, jos se onnistuu,” sanoi Sheikki Abdallah.
Noin 18 kuukautta myöhemmin tiimimme kuuli Discovery Bible Study (DBS) -lähestymistavasta ja kertoi siitä Mahmoudille, joka vuorostaan kertoi sheikeille. Kuultuaan siitä Sheikki Abdallah ilmoitti hänelle: ”Aioin kokeilla tätä moskeijassani.”
Siispä, perjantairukousten jälkeen sillä viikolla, hän valikoi paikallaolijoista kuusi miestä, joilla olisi kykyjä vetää raamattupiiriä, ja pyysi heitä jäämään paikalle ja aloittamaan kronologisen DBS:n luomisesta Kristukseen. Raamattupiirien vetäjät eivät olleet vielä uskovia, mutta pystyivät käymään läpi kunkin raamatunkohdan ja siihen liittyvän aineiston. Tämän prosessin seurauksena jotkut vetäjistä alkoivat seurata Jeesusta, samoin muutamat muut moskeijan jäsenet.
Sheikki Abdallah todella saa asioita tapahtumaan. Minne tahansa hän meneekin, hän puhuu tiestään Kristuksen luo. Mutta ennen kaikkea hän julistaa, kuinka Jeesus on vastaus näille pakolaisille. ”Jeesus on tulevaisuutemme toivo. Hän on maailman Vapahtaja, ja jos emme laske häntä historian muiden profeettojen joukkoon, olemme hukassa.” Puheensa jälkeen hän usein kerää ympärilleen 15-20 ihmistä ja aloittaa raamattupiirejä heidän keskuudessaan.
Viimeisen kahdeksan vuoden aikana tämä liike on kasvanut yhdestä piiristä kuuteenkymmeneen ja levinnyt kahdelle eri alueelle maassamme. Nämä pienryhmät kokoontuvat kodeissa, ja suurin osa niiden jäsenistä on Jeesuksen seuraajia.
Sheikki Abdallah oli kerran puhumassa samantyylisessä mielenosoituksessa, jossa hän oli aikoinaan kuullut Mahmoudin puhuvan, ja todisti, kuinka Jeesus oli muuttanut hänen elämänsä. Eräs paikallisista muslimijohtajista tuli hänen luokseen poissa tolaltaan: ”Sinä et voi tuolla tavalla saarnata Jeesuksesta ja hänen tiestään. Sinun opetuksesi rauhasta vie pohjan pois koko aatteeltamme.”
”En todellakaan voi olla saarnaamatta tästä,” sheikki Abdallah vastasi heille, ”koska se on muuttanut elämäni ja se on totuus. Jos haluatte minun lopettavan, voitte etsiä jonkun muun johtamaan moskeijaa, koska niin kauan kuin minä olen täällä, aion jatkaa samaan malliin.”
DH on Middle East Field Leadership Teamin jäsen. Hän sanoo, “Joskus muistelen niitä aikoja vuosia sitten, kun Mahmoud kysyi minulta mielipidettä Englantiin muuttamisesta. ’Jos lähdet, saatat menettää mahdollisuuden vaikuttaa ihmisten elämiin täällä,’ minä vastasin. Ehkäpä vastaukseni oli profeetallinen. Kiitän Jumalaa siitä, että Mahmoud jäi kotimaahansa, ja kaikesta siitä, mitä Hän on Mahmoudin kautta tehnyt.”