Mahmoudin tarina – Osa 1

Kun tapasin Mahmoudin ensimmäistä kertaa, hän ei vaikuttanut ”rauhan lapselta”.

Olimme olleet työkohteessamme Lähi-Idässä kolme vuotta, kun työtoverimme Steve tapasi Mahmoudin ensimmäistä kertaa vuonna 1999. Steve istuskeli kahvilassa tekemässä töitä tietokoneellaan, kun Mahmoud käveli siitä ohi. Huomatessaan miehen, joka oli selvästi kotoisin Lännestä, Mahmoud päätti piipahtaa kahvilassa harjoittelemassa englanninkieltään. Hän oli englanninopettaja YK:n koulussa ja aina kiinnostunut juttelemaan ulkomaalaisten kanssa terästääkseen kielitaitoaan.

Ajan myötä kaikki tiimimme miehet ystävystyivät hänen kanssaan, mutta hän kävi säännöllisesti tapaamassa juuri minua. Saimme selville, että hän oli pakolainen, joka oli asunut kaupungissa joitakin vuosia. Vaikka hän kuuntelikin, kun puhuimme hengellisistä asioista, hän ei näyttänyt etsivän totuutta millään tavoin. Hän kävi aina meillä kylässä, ei koskaan tuonut ystäviään mukanaan eikä kutsunut meitä vastavierailulle.

Mutta Mahmoud tuli aina vain uudestaan viettämään aikaa kanssamme. Hän auttoi meitä oppimaan arabiaa, ja me autoimme häntä hänen opetusprojekteissaan kehittämällä vuoropuheluita ja muita opintomateriaaleja hänen oppilailleen. Hän kysyi usein meiltä neuvoja. Hän koki, ettei hänellä ollut mitään mahdollisuuksia edistää uraansa tai parantaa tulevaisuudennäkymiään, ja halusi päästä pois. ”Pitäisikö minun muuttaa Englantiin?”

”Minä antaisin siunaukseni, jos muuttaisit pois, koska olet ystäväni,” minä vastasin. ”Mutta mielestäni sinulla on paljon annettavaa. Jos lähdet, saatat menettää mahdollisuuden vaikuttaa ihmisten elämiin täällä.

Kun olimme olleet ystäviä noin kuusi vuotta, Mahmoud soitti eräänä päivänä ja esitti kiireellisen pyynnön: ”Haluan nähdä sinua kahvilassa”.

”Selvä,” sanoin ja kiiruhdin tapaamaan häntä.

Kun olimme tilanneet kahvia, hän odotti, kunnes meillä oli omaa rauhaa. Sitten hän kertoi minulle, ”Olen tutkistellut elämääni paljon viime aikoina. Olen pohtinut, kuka minä olen muslimina. Olen tarkkaillut yhteisöäni. Yhteisöni johtajat eivät ole sellaisia ihmisiä, jollainen haluan itse olla. Kun katson heitä, näen tekopyhyyttä ja valhetta. Mutta olen katsellut sinua ja työtovereitasi; te olette erilaisia.

Haluan, että autat minuakin tulemaan Jeesuksen seuraajaksi. En halua alkaa kristityksi, mutta haluan seurata Jeesusta sillä tavalla kuin olet kuvaillut.”

Kutsuimme usein itseämme Jeesuksen seuraajiksi, joten se oli tuttu käsite hänelle. Olimme käyneet läpi uskoontulon perusteet hänen kanssaan ja selittäneet, että kaikilla on mahdollisuus ruveta seuraamaan Jeesusta, olivat he millaisista taustoista tahansa.

Siihen oli mennyt kuusi vuotta, mutta Jumala oli alkanut tehdä työtään Mahmoudin sydämessä. Sovimme tiimimme kesken, että auttaisimme häntä ottamaan selvää, mitä Jeesuksen seuraaminen merkitsisi, ja aloimme tutkia evankeliumeja hänen kanssaan, Luukkaan evankeliumista alkaen. Mutta keskustelujemme aikana kävi ilmeiseksi, että vaikka hänen ymmärryksensä ja tietonsa kasvoivat, hän ei ollut täysin vakavissaan Jeesuksen opetuslapseksi tulemisen suhteen.

Scott oli juuri liittynyt tiimiimme. Koska hän halusi uhrata elämänsä paikallisten pakolaisten auttamiseen, pyysimme häntä tapaamaan Mahmoudia ensimmäisenä iltanaan kaupungissa. Heille syntyi välittömästi henkinen yhteys, josta pian kehittyi opetuslapseussuhde. Puolen vuoden sisällä Mahmoud luki innokkaasti Jumalan Sanaa, keskusteli siitä ja eli sitä todeksi omassa elämässään. Saatoimme nähdä hänessä alkaneen muutoksen, ja oli ilmiselvää, että hän oli luovuttanut elämänsä Jeesukselle.

Opetuslapseuttamisen lisäksi Scott oli hyvä luomaan suhteita. Pian saapumisensa jälkeen hän tutustui kaupunkimme evankelisen seurakunnan paikalliseen pastoriin. Erään heidän tapaamisensa aikana Scott mainitsi pastorille Mahmoudin seuraavan Jeesusta. Tämä sai pastorin uteliaisuuden heräämään, joten hän ehdotti Mahmoudille tapaamista, että tämä voisi kertoa tarinansa.

”Olen vakuuttunut, että sinulla todella on henkilökohtainen suhde Jeesukseen,” hän ilmoitti Mahmoudille kuultuaan, mitä tällä oli sanottavana. ”Hieno juttu! Nyt voit alkaa käydä seurakunnassamme ja olla osa Jeesuksen perhettä.”

Mahmoud oli hämillään. Me olimme kertoneet hänelle, ettei hänen tarvinnut käydä seurakunnan kokouksissa seuratakseen Jeesusta. Olimme kertoneet hänelle, ettei hänen tarvinnut ryhtyä kristityksi. Mutta nyt pastori antoikin hänelle päinvastaista tietoa.

”Minä mietin asiaa ja otan sinuun yhteyttä.”

Hämmentyneenä ja pohdiskellen, mitä tehdä elämällään, Mahmoud lähti kävelemään kohti kotia. Mutta ennen kuin hän pääsi perille ja ennen kuin hän oli ehtinyt oikein edes ajatella, mitä pastori oli sanonut, hän törmäsi erääseen kaveriinsa naapurustosta.

”Hei, näin sinun menevän seurakuntaan tänään. Onko sinusta tullut kristitty?”

Totuuden hetki oli koittanut paljon pikemmin kuin hän oli odottanut. Mutta sillä hetkellä hän teki valintansa. Hänelle oli tärkeämpää löytää tapoja seurata Jeesusta omassa yhteisössään, jotta ilosanoma leviäisi mahdollisimman laajalle, kuin kuulua kristilliseen yhteisöön.

”Ei minusta ole tulossa kristitty. Kävin vain juttelemassa pastorin kanssa,” Mahmoud vastasi. ”Mutta seuraan kylläkin Jeesusta.”

Opettajan työstään ja luonteestaan johtuen Mahmoudilla oli suhteellisen paljon vaikutusvaltaa yhteisössään, enemmän kuin olimme tajunneetkaan. Tieto hänen päätöksestään seurata Jeesusta levisi yhteisössä, ja hyvin pian hän sai kokoon pienen raamattupiirin. Koska piiri kokoontui hänen kodissaan, he olivat edelleen osa yhteisöään, vaikka tutkivatkin Jumalan Sanaa.